Olin ihan normaalilla kauppareissulla ja taisin katsella jotain niinkin tuiki tavallista kuin vaatteiden pesuaineita kun nenääni tulvahti jostain tuttu tuoksu - oikein huumaava. Punastuin ja hämmennyin samanaikaisesti, olin jotenkin ihan vetelä! Tuo tuoksu oli sama kuin sen tietyn saksalaisen kaupparatsun. Tuoksu on niin vastustamaton ja aistejani hivelevä, että olen tarkoituksella jättänyt selvittämättä mikä se oikein on miesten partavesimaailmasta. En kestäisi jos tietäisin, enkä varsinkaan jos samainen tuoksu leijailisi kotipiirissäkin. Jokin harvinaisempi makeahko tuoksu se on, sillä vain harvoin ympärilläni tunnen sen. Tuoksu on mulle aivoissa ja haaroissa selkeä linkki Häneen ja voi kuinka ikävä iski siinä vaiheessa vasten kasvoja.  En liiemmin haikaile panojeni perään, mutta tätä miestä kaipaan välillä kipeästikin. En pelkästään sänkytaitojen vaan myös keskustelutaitojen takia. Jokin korkeampi yhteys meillä on, ei sille voi mitään ja siksi vetovoima voimakas ja yhtyminen vielä nautinnollisempaa. Harmi ettei hän käy täällä useammin, vai tulisiko sitten olo kuin karkkikaupan myyjällä - herkkua liian herkästi saatavilla!?!

Olin ihan tulessa kun pääsin kotiin. Pakko myöntää, että vaikka mieheni nauttikin koko varrellaan kiimaisuudestani ja nautin hänen annistaan, mietin ajatuksissani Häntä. Petollisia nuo partavedet! Koko illan olin hajamielinen ja ehkä vähän kiukkuinen. Omissa ajatuksissani muistelin miehen piirteitä ja käymiämme keskusteluja, sulavaa sensuellia seksiä joita mieheni "haluutsä kattoo tätä telkkarista?" kyselyt  häiritsivät enemmän kuin mikään muu. "Mikä on?" ei myöskään pelastanut tilannetta vaan taisin itku kurkussa paeta vessaan mumisten jostain huonosta olosta. Miten toista ihmistä voi olla näin fyysisestikin ikävä ja tässä määrin?

Olen kait potenut jotain syyskaamosta. Jotenkin tuonne pimeään, kylmään ja sateeseen ei tee mieli mennä jonottelemaan ravintoloihin törmätäkseen johonkin sopivaan. Villasukat jalassa olenkin istunut kotosalla Mieheni kanssa. Toki seksiä on ollut, mutta ei mitään sen kummenpaa. Muutenkin huomaan olevani aktiivisempi keväisin hormoonien hyrrätessä. Jotenkin silloin ihmiset hymyilevät herkemmin ja ovat positiivisia. Tällä hetkellä sateen piiskatessa taksin tuulilasiin riskinä on joutua jyystämistä ennen kuuntelemaan toisen työkiireitä kuinka ei huvita, ei jaksa,ei saa otetta ja miettiä saakohan herra otetta mistään muustakaan? Ja oikeesti, ketä kiinnostaa kun kumpikin tietää että tämä on vaan pano?

Jos nää ilmat saa mut vielä mutristamaan huuleni, toteutan kyllä mission impossible eli marssin Stockmann Beauty ja lähen tuoksuttelemaan sitä oikeaa etsiessäni. En antaisi sitä miehelleni lahjaksi vaan piilottaisin sen pahojen päivien varalle omaan hyllyyni josta voisin sitä salaa käydä tuoksuttelemassa ja tuntea oloni taas niin ihanan veteläksi, haluttavaksi ja haluavaksi! Ahhhhh!