Duunimatkalla samalla luennolla meitä istui samassa nihkeessä luentosalissa hevosenkengän muotoisessa pöytäryhmittymässä noin 60 ihmistä, joista kaksi oli naista, minä toinen heistä. Erotuin joukosta jonkin verran; nainen, alle 30v (toinen lähempänä 50v) ja punainen halterneck-hame. Kaiken lisäksi tulin luennolle myöhässä, kiitos aikataulusta myöhässä olleen Finskin. Kun tulen saliin tunnen olevani kirjaimellisesti kuin punainen vaate. Kaikki kääntyvät katsomaan kuka julkeaa tulla myöhässä, jopa luennoitsija jää hetkeksi hiljaiseksi. En oikein tiedä mitä ajattelen, mutta otan sen kohteliaisuutenan. 

Jätän matkalaukun oven pieleen eikä mielialani kohene juurikaan, sillä kun ainut vapaa paikka on eturivissä - mahtavaa! Istahdan tuoliin, kaadan hiilihapotonta vettä lasiini ja koitan päästä kiinni aiheeseen vilkaisemalla päivän agendaa joka on materiaalin päälimmäisenä. Aihe ei suoranaisesti liity työhöni ja luennoitsijan mahtava s-vika alkaa pikkuhiljaa herättelemään sisälläni sitä ilkikurista tytön heitaketta josta äitinnekin teitä aina varoitteli. Puren huulta ja koitan ajatella jotain ihan muuta. Suurin osa luennolla istuvista on viidenkympin molemmin puolin, kaljuuntuvaa, mahakasta sakkia. Tunnen tuijotuksen ihollani ja koitan vaivihkaa vilkuilla katseiden lähettäjää. Hyvin ruskettunut, kiiltävän musta tukkainen noin 36 mies löytyy silmäkulmasta. Vaihdamme muutaman katseen hymyllä. Ihan okei, mut ei tyyppiäni. Ihailen tuollaista luonnollista rusketusta - tuollaisen kun saisi joskus itsellekin.

Luennoitsija vaihtuu ja aihe on työhöni liittyvä. Silmälasit hakeutuvat silmille tarkentamaan diasarjan tekstiä ja numeroita. Kirjaan lisämuistiinpanoja kuuntelijoiden aktiivisesta kommentoinneista ja kysympä itsekin muutaman täsmä kysymyksen. Unohdan katselijani täysin. Duunissa ollaan duunissa, ei se pomo näitä matkoja ilokseen maksa!

Viimein ruokatauko koittaa ja massa valuu kohti kanttiinin tyyppistä kouluruokatilaa jossa kaikki valitsevat mieluisensa. Syön muutaman ruotsalaisen vanhemman miehen kanssa ja itävaltalainen nainen on myös pöydässä. Luentosarjat jatkuvat, onneksi ohjelmassa on illalla viininmaistajaiset.

Viininmaistajaisissa tämä ihanan ruskea mies lyöttäytyy seuraani ja viereeni istumaan. Hän flirttaa kuten kaikki tummat silmät ruskeat tukat- omaavat mieskansalaiset perinteisillä espanjan ylistyssanoilla ja kehumalla ulkonäköä. Viinejä kannetaan toinen toisensa jälkeen pöytiin ja humaltuminen alkaa näkyä ja kuulua. Meteli on korvia hivelevä viileässä viinikellarissa. Mies pitää minua pöydän alla kädestä ja piirtää sormellaan kuvioita sisäpuolelle ranteeseeni miettien ääneen että jos ihoni on tästä näin pehmeä, miten pehmeä se onkaan hameeni  alla. Mies ei oikeastaan ole tyyppiäni, en pidä noin päällekäyvistä miehistä, mutta viini kait pökerryttää tajunnantasoni ja päädyn hänen huoneeseensa.

Sama pälpätys jatkuu huoneessakin, meinaan jo ihan tuskastua.Mies on karvainen kuin härkä. Jonkin asteinen karvoitus on mielestäni ihan seksikästäkin, nallemaista, mutta hänen mustat karvansa ovat minun makuuni ihan liian pitkät. Puheet on miehellä isommat kuin elkeet. Ikäisekseen machoksi esittäytyväksi mieheksi hän on kuin teinipoika ensimmäisiä kertoja naisen päällä. Koska tänne asti on tultu hoidan homman kotiin ratsastamalla hänen päällään naamatusten ja selkä hänen naamaansa päin kun kyllästys katsomasta häntä. Kyrpä on onneksi paksu ja pitkä joten se antaa edes jotain anteeksi. Kerta varvi riittää minulle, en edes vaivaudu suihkuun hänen luonaan vaan puen mekon päälle, stringit työnnän käsilaukkuuni ja lähden huoneesta miehen vastusteluista huolimatta. Juoksen äkkiä hissin luo ettei tuo gorilla tule perässäni ja näe mihin suuntaan hotellissa lähden.

Omassa huoneessani kadun tekoani, turha pano. Suihkun lämpimässä tyydytän itseäni sormin ja voimakkaalla suihkun vesiryöpyllä parempaan tunnetason kliimaksiin kuin hetki sitten. Maan tiedonantosuojalaki on hivenen väljempi kuin mihin Suomessa on saanut tottua ja hotellihuoneeni puhelin soi taukoamatta lähes kymmynen erillistä kertaa ennenkuin nyhtäsen johdon irti seinästä. Tiedän vastaamattakin kuka luurin toisessa päässä on.

Ainut helpotus on se että pääsen lähtemään aamukoneella Suomeen. Viininmaistelukrapulani jää moraalikrapulani jalkoihin mennen tullen. Duunikoneelle päästyäni postilaatikkoon kilahtaa viesti - keneltäpä muulta kuin wannabe macholta. Ihmettelee häviämistäni ja ehdottelee että muuttaisin hänen luokseen Chileen. Hän kehuu yöllistä hekuman hetkeämme taivaisiin asti. Naimisiin sana tulee ihan liian usein teksteissä esiin ja saan lukea myös hänen yöllisiä uniaan minusta ja hänestä rakastelemassa. Kirjoittelu kestää hänen puoleltaan aktiivisesti joka päivä kuukauden verran, kaiken kaikkiaan kolme kuukautta. Seminaaripanot on siis siinämielessä ihan perseestä että osallistuja lista on kaikilla tiedossa, vaikkei yhteystietoja olisikaan suoraan näkyy firman nimi ja maa, kiitos Googlelle siitä!

Jos jotain tästä opin niin mietin viiteen kertaan ennenkuin muka-machon mukaan lähden. Luulin että saisin kunnon kuumaa, tulista kyytiä, mutta syliini sainkin vain pakastekanan. Kaikki saa ja kaikilta saa, mutta kaikki ei saa kaikilta - todellakaan!